Thursday, May 18, 2017

Pyhien kirjojen äärellä

Mātrikā on äiti, joka on universumille tuntematon. Hän luova syy kaikille mantroille ja kaikelle tietoisuudelle.
Mātrikācakra[oppi] on liitoksissa teoriaan sanskritin aakkosista -  kirjaimesta "a" kirjaimeen "ksa"... Universumi on koostettu kolmestakymmenestä kuudesta elementistä, jotka ilmenevät [aakkosten] viidessäkymmenessä kirjaimessa. Universumi alkaa  Shiva tattvasta, Shivan elementistä, ja loppuu prithvī tattvaan eli maan elementtiin.

Swami Lakshmanjoo 


Jokainen profeetan näky on teille kuin sinetöity kirjakäärö. Jos se ojennetaan lukutaitoiselle ja sanotaan: "Lue tämä", hän vastaa: "En voi, kun se on suljettu ja sinetöity."  Jos taas käärö annetaan lukutaidottomalle ja sanotaan hänelle: "Lue tämä", hän vastaa: "Enhän minä osaa lukea".
Jesaja 29


Hän sanoi minulle: "Ihminen, syö, mitä edessäsi on. Syö tämä kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle. Niin minä avasin suuni, ja hän antoi syödäkseni sen käärön. Hän sanoi: "Ihminen, ravitse itsesi. Täytä vatsasi, syö tämä kirjakäärö, jonka minä sinulle annan." Minä söin sen, ja se maistui suussani makealta kuin hunaja.
Hesekiel 3

 

Eräs sadhu nähtiin päivittäin syventyneenä yhteen ja samaan kirjaan. Paramahamsa Ramakrishna meni tiedustelemaan häneltä, mikä on tuo noin mielenkiintoinen opus. Saisikohan sitä vilkaista? Sadhu näytti kirjaa. Sen kaikki sivut oli kirjoitettu täyteen Vishnun inkarnaation, Raman nimeä: RAMA RAMA RAMA ...

Jokainen jumala on aina läsnä omassa nimessään. Shiva. Rama. Krishna. Kali. Jehova. Saatana. Jeesus. Rastafari. Substantiivit jumala tai allah eivät ole erisnimiä. Jälkimmäistä sanaa silti resitoidaan kuin jumalloitsua konsanaan suufilaisten mystisissä, hengellisissä hekumaatioissa qawwalilaulajien ylistäessä jumalaa ja profeetta Alia. Juutalaisten jumalan nimi JHWH/Jahve esiintyy kirjoituksissa, mutta sitä ei sovi ääneen lausua.


 

Yleensä uskontojen pyhiä kirjoja ei luokitella sakraaleiksi sen vuoksi, että ne paljastavat jumalan nimen, vaan koska niihin on tallennettu jumalan tahto. Tämä pätee erityisesti aabrahamilaisten uskontojen hengellisyyden aapisiin: Raamattu, Tanak ja Koraani. Kashmirin shaivismin filosofinen kantakirja Shiva Sutrat on yksi esimerkki täysin toisenlaisen latingin sisältävistä, jumalaisista ilmoitusteksteistä. 


Shiva Sutrat käsittelee korkeimman  transsendenttisen tietoisuuden olemusta ja ohjeistaa sen käsittämiseen pyrkiviä joogeja. Sutria pidetään maailmankaikkeuden perustajan, Shivan, henkilökohtaisesti sanelemina säkeinä. Myös Raamatun, Koraanin ja Bhagavad Gitan arvovalta perustuu paljolti siihen, että niitä on markkinoitu itsensä korkeimman jumalan ilmoituksina ihmiskunnalle.


Nykyään pidetään itsestään selvyytenä sitä, että uskonto on jotain sellaista, joka on laitettu kirjoihin ja kansiin, ilmaistu pyhässä kirjassa. Tämä aatos oli briteilläkin takaraivossaan heidän vallatessaan Intian: he halusivat tietää mikä on paikallinen uskonto ja mihin tekstiin se perustuu. Engelsmanneille annettiin Bhagavad Gita ja he päättivät, että se olkoon hindujen pyhä kirja. Suurinpiirtein näin asia esitetään Amerikan sadhu Baba Rampurin kirjassa Autobiography of a Sadhu.

Ehkä asiat eivät aivan noin suoraviivaisesti edenneet, mutta joka tapauksessa, käsitys hindulaisuudesta yhden uskontunnustuksen uskontona ja Bhagavad Gitasta sen kaikkein pyhimpinä eepoksena on verraten nuori siihen verrattuna, miten paljon on ikää Intian alkuperäisellä uskonnolla, Sanatana Dharmalla. Toinen Bhagavad Gitaan liittyvä vääristymä on se, että yhden koulukunnan, advaita vedantan, tulkinta on vähitellen estabilisoitunut verraten hallitsevaksi käsitykseksi kirjasta ja samalla koko hindulaisuutta määrittäväksi doktriiniksi. 



Ajateltaessa jumalallisen totuuden sisältyvän johonkin kaukaisessa menneisyydessä kirjan muodossa ihmisille profeettojen ja tietäjien välityksellä lahjoitettuun monoliittiin, on tietysti tärkeää olla saletti kirjan tekstien autenttisuudesta, ja niiden oikeanlaisesta käännöksestä. Erityisesti teosofiset, uus-uskonnolliset ja new age -viritteiset tahot ovat olleet kovasti huolissaan siitä, että Raamatun "alkuperäisiä" tekstejä on muunnettu ja väärennetty aikain saatossa. Asiaa ei ole yhtään auttanut se, että lähihistorian aikana on ilmestynyt useampikin korjaussarja raamatulliseen sanomaan mm Urantian ja Mormonin kirjan muodossa.


Vaatimus pyhien kirjojen ehdottomasta autenttisuudesta  tulee erityisen kimurantiksi asiaksi toteuttaa, jos kyseessä on buddhalaisuuden kaltainen uskonto. Buddhalaisten ollessa ei-teistisen uskonnon harjoittajia ei heille mikään kirjoitus ei ole "Jumalan sanaa", eikä buddhalaisten keskuudessa vallitse täyttä yksimielisyyttä siitä, mitä ovat buddhalaisuuden pyhät kirjat.  Theravada-buddhalaiset pitävät buddhalaisena kaanonina paalinkielistä Tripiṭakaa, joka sisältää n 10 000 sivua. Jos haluaa tietää, onko Buddha Dharma sopusoinnussa muiden uskontojen oppien kanssa - kuten usein kuulee väitettävän -  on syytä sen lisäksi lukea Tiibetin buddhalaisten kaanon, nyingma-editio. (Tämä n 230 nidettä tiibetinkielistä tekstiä sisältävä teos lahjoitettiin Helsingin yliopistolle 90-luvun alussa tulku Pema Wangyalin toimesta.)


Hyvin laajaa arvonantoa buddhistien keskuudessa universaalisti nauttii Timanttisutra, joka on maailman vanhin säilynyt kirja. Se on Buddhan opetuspuhe, mutta mitään takeita ei ole siitä, että Gautama Buddha olisi tämän puheen pitänyt. Sama koskee kaikkia muitakin sutria, sillä Buddhan opetuksia alettiin kirjoittaa ylös vasta n neljä sataa vuotta Buddhan kuoleman jälkeen.


Oma lukunsa (Tiibetin) buddhalaisuudessa ovat piilotetut, salaiset opetukset, termat, joita toisen Buddhan, Padmasambhavan ja dakini Yeshe Tsogyalin kaltaiset tantrikot ovat piilottaneet maan ja kivien sisään, kristalleihin, järviin ja avaruuteen.



Idässä uskonnollisiin teksteihin on perinteisesti suhtauduttu hieman eri tavalla kuin länsimaissa. Onhan Raamattuakin selittämään kirjoitettu monta katekismusta, mutta itämaisissa traditioissa on erittäin tavallista se, että tärkeät tekstit julkaistaan gurujen ja swamien kommentaareilla varustettuina. Näiden kommentaarien takia lyhyehkö teksti voi laajentua satoja sivuja käsittäväksi opukseksi. 

Viisauskirjoitusten historiallisen autenttisuuden sijasta kannattaisikin niitä tutkiessa keskittyä itse asiaan, itseasiaan. Joogien maailmassa pyhien kirjojen tekstit mielletäänkin ikään kuin pohdiskeluun ja mietiskelyyn, harjoittamiseen, virittävinä nuotteina, joiden sävellajin oikeellisuuden voi itse kukin tykönään koetella ilman, että vaarana on vaikkapa ikuiseen kadotukseen joutuminen. Kirjoituskäärön jumalallinen alkuperäkään ei automaattisesti tarkoita imperatiivista jargonia. Tästä Shiva Sutrat on mainio esimerkki. Samoin taolainen Tao-te-king. Niistä molemmista hyvin suuresti poikkeavaa, pyhää kirjallisuutta edustaa kolmisen tuhatta vuotta vanha,  lähinnä palvontamenoihin keskittyvä Rigveda. Sen luomishymni on ihmetyksen virtaa:

Kuka todella tietää, kuka täällä julistaisi
mistä on syntynyt, mistä tämä luominen,
myöhemmin jumalat syntyivät, tämän luomisen avulla,
kuka sitten tietää, mistä se on tullut.


Tämä luominen mistä on tullut -
olipa hän sen luoja tai ei -
joka sen tarkkailija korkeimmassa taivaassa,
hän vain tietää tai ehkei hänkään.
-

( käännös - Klaus Karttunen)

Raamatun ensilehtien majesteelliset visiot Suurjumalan luomistyöstä ovat täysin toista maata. Raamattu onkin sekalainen ja sekavakin kokoelma Israelin jumalan suvereenisuutta, suurenmoista voimaa ja ehdotonta valtaa käsittelevää todistusaineistoa ylistysvirsillä höystettynä. Koraanissa Raamatun myytit ovat läsnä, mutta rajusti typistetyssä muodossa. Koraani ei vuoda sellaista sielullisen draaman väkevää streamia kuin seikkailuja, jännitystä ja romantiikkaa pursuileva Raamattu. Lakitekstiä sisältyy Mooseksen kirjoihinkin yllin kyllin, mutta Koraanilla ei juurikaan muuta antia ole. Suurasta suuraan jatkuva herranpelon lietsomisnen ja vääräuskoisten uhkailu tekee Koraanin monoteismista silkkaa, raakaa monotoniaa. Islamin uskonnolla on varmasti omat ansionsa ja syvyytensä, mutta Koraanista minä en montaakaan aidosti kiehtovaa ja kohottavaa lausetta, ajatusta,  löydä.


Tantrassa, Kashmirin shaivismissa ja useissa muissa hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen liittyvissä järjestelmissä kirjaimilla ja sanoilla on jumalainen alkuperä. Kashmirin shaivistien vaalima oppi, mātrikācakra, on teoria aakkosista ja aakkosten systemaattisesta lukemista:

Anuttara, vertaansa vailla oleva tietoisuuden aste, on tullut ilmi  sanskritin aakkosten ensimmäisessä kirjaimessa, a. Autuaalinen tajunnan aste, ananda, on ilmentynyt sankskrtin aakkosten toisessa kirjaimessa, ā.


Anandan jälkeen tulee esiin kaksi liikahdusta lisää, icchā ja isāna. Nämä kaksi Herra Shivan astetta tulevat olemassaoloon siunauksellisen ananda-asteen jälkeen.

- Swami Lakshmanjoo

Mātrikāt, jumalaiset isoäidit, ovat kirjaimina ilmeneviä äänteitä, juurimantrojen foneettisia alkuja soonisesti värisevässä maailmankaikkeudessa. Aakkoset kytkeytyvät - kuten edellisessä Swamin lainauksessa - metafyysiikkaan, kosmologiaan ja transesdenttisen tietoisuuden tasoihin. Myös buddhalaisuudessa sanskritin / tiibetinkielen aakkosten metafyysisiä ominaisuuksia on tutkittu ja eräisiin meditaatiohin sisältyy näiden kirjainten visualisointia. Bönbuddhalaisuuteen kuuluu käsite viisi soturitavua. Ne ovat A, OM, HUNG, RAM ja DZA ja kukin niistä edustaa tiettyä valaistumisen aluetta.

Mātrikācakran lisäksi Kashmirin Shaivimissa on toinenkin aakkossysteemi, mālini. Sen idea on siinä, että konsonantteihin sisältyvät vokaalit ja päinvastoin: shakti löytyy Shivasta ja Shiva löytyy shaktista jne. Näitä hyvin sofistikoituneita devanāgarī-kirjainkuvioita eritteleviä systeemejä en väitä ollenkaan hallitsevani. Näitä hyvin sofistikoituneita devanāgarīkirjoitusta ja  aakkosäänteitä tutkivia tieteitä en väitä hallitsevani. Omien havaintojeni kautta olen kuitenkin päätynyt sellaiseen vakaumukseen, että on olemassa  alkuperältään ei-inhimillisiä (kirjain)merkkejä, jotka ovat näyttäytyneet näkijöille ikään kuin kosmisen energian tai puhtaan avaruuden, puhtaan tietoisuuden itseilmaisuna. Tämä katsanto ei tietenkään mahdu modernin lingvistiikan kehyksiin.



Pyhyys ei siis ole ollenkaan kehno attribuutti, kun on kyse sanskritin aakkosiin perustuvista mantroista ja loruista ja hymneistä. Itse en kuitenkaan pidä mitään kirjallista teosta sillä tavalla pyhänä, että se olisi ehdottoman välttämätöntä tuntea ja sisäistää saadakseen haltuunsa koko kaikkeuden ja itseyden selittävän koodin. Uskon että elämä on itse itsensä selittävä prosessi, jos näin tahdomme olevan.

 

En silti tahdo pyhyyskirjojen arvoa nollata. Niiden kirjoittajista useimmat ovat olleet minua viisaampia ihmisiä. Olenkin opiskellut monien uskontojen raamattuja ja löytänyt niistä avartavia näkökulmia omaan tilanteeseeni ja innostavaa ohjeistusta sen muuttamiseen.

Ehkä äärimmäisin uskonjoukkue suhteessa kirjoitettuun sanaan on hasidijuutalaisuus. Se kuten juutalaisuus kaikkiaan on kirjan uskonto. Juutalaisten Tanak sisältää Jahven omalle kansalleen antamat lupaukset, joihin hasidit voivat tarvittaessa vedota jumalansa kanssa keskustellessaan. Pyhät kirjoitukset täytyy ehdottomasti säilyttää katseilta,  pölyltä ja lialta suojattuna; niitä täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä. Jos Tooran tai Talmudin lukeminen jätetään kesken, kirjaa ei jätetä avonaisena pöydälle, vaan se suljetaan ja peitetään liinalla. 


Täysin päinvastaista asennoitumista vanhajuutalaisiin opetuksiin ilmensi
Helsingin vapaa-ajattelijain v 2010 järjestämä tempaus: vaihda Raamattu pornolehteen. Kun pornografia esitetään arvokkaampana asiana kuin yhden maailmanuskonnon kaanon, kertoo  se paljon tempauksen järjestäneiden vulgaarimaterialisten kompleksisesta  suhteesta sekä uskontoon että seksiin.

Yksi tapa lähestyä Raamattua on käsittää se esoteerisenä teoksena, joka on avattavissa okkultistisella avaimella (olkoonkin, että uusien raamatunkäännösten modernisoitu kieli tekee tämän entistä hankalammaksi). Irma Korteen tutkimuksissa iso osa Raamatun osioista on esitetty joogafilosofian ja esoteerisen hengentieteen valossa. Nämä perusteelliset ja sinänsä ansiokkaat analyysit ovat mielestäni suurelta osin ylitulkitsemista ja kahden eri kulttuuripiirin käsitteiden ja symbolien keinotekoistakin yhteen sovittamista. 



En usko siihen, että pyhät kirjoitukset tekee pyhiksi niiden symboliikkaan kätketty mystinen sisältö, joka on jonkun salaopin teorioiden avulla väännettävissä esiin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Irma Korteen - tai vaikkapa Pekka Ervastin -  tulkinta Ilmestyskirjasta ihmisen sisäisen maailman ja mystisen heräämisprosessin narratiivina voisi olla itsessään pätevä manuaali seitsemän sinetin avaamisen meditaatiossa ja yleensä elämässä.

Tantrisia tekstejä ja buddhalaisia sutria suositellaan luettavaksi gurun opastuksella. Tässä ei käsittääkseni ole kyse pelkästään symboliikasta - esim tantriset tekstit pitäisi minun(kin) mielestäni ottaa kirjaimellisesti - ja sen purkamisesta selkokielelle, vaan teksteihin sisältyvien käsitteiden ja visioiden analysoimisesta gurun henkilökohtaisen tietämyksen ja suullisesti välittyneen opetustradition taustoittamana.




Henkinen klangi - satori - voi  iskeä vaikka Aku Ankkaa lukiessa. Muistan yhä sanoneeni näin alustaessani Ruusu-Ristin lukupiirissä neljäkymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä jos törmään tuollaiseen mielipiteeseen ohitan sen hymähtäen. Teoriassa se on kyllä totta, mutta käytännössä sellaista ei ikinä tapahdu. En tosin ole kokenut valaistumista myöskään Timanttisutran tai shaivististen Vibraatiosäkeiden, stanzojen, äärellä - vaikka vähältä on kyllä pitänyt...


Meditaatio ja muu vastaava virittäytyminen on sysännyt minut tilanteisiin ja tietoisuuden tiloihin, joissa olen kokenut tiettyjen viisauskirjojen sanan tulleen lihaksi. Samaan syssyyn  olen usein inspiroitunut luomaan omia, sakraaleja säkeitä; runoja, blogia ym. Siitäkin huolimatta, että jamaikalaisen (adoptio)isäni, tohtori Huen, ohje kuuluu: Älä kirjoita kirjaa, vaan ole kirja!

Tuesday, May 9, 2017

Rastaliikkeen perustaja ja riitaisa perikunta

 

King Leonard´s Order is so full
So full
Full of joy
For He has teach Us the way
And the righteous way.
Trust in King Alpha
He is mighty




Rastaliikkeen peruskiven muuraajana pidetään jamaikalaista Leonard P. Howellia (k 1981). Hän ryhtyi 1930-luvun alussa julistamaan, että Etiopian keisari Haile Selassie, Ras Tafari, on yliluonnollinen olento ja mustan kansan messias.

Howell painatti ideologiansa The Promised Key -nimisenä pamflettina 1934. Kirjan ensilaitoksen kansikuvana oli vapaamuurareiden suosima symboli, kaksi ristikkäin asetettua avainta. Howellin suhteesta vapaamuuraruuteen ei ole tieoa, mutta hänen rinnallaan Ras Tafarista saarnannut Joseph Nathalie Hibbert johti vapaamuurarilooshia Ancient Mystic Order of Ethiopia 20-luvulla Panamassa. Siellä hän myös tutustui New Yorkissakin asuneeseen Howelliin ja toiseen varhaiseen rastaprofeettaan, Archibald Dunkleyyn.




The Promised Key on suurelta osin plagiaatti kahdesta sekavasta, afro-centristä teologiaa ja Etiopiaa mystifioivaa jargonia sisältävästä opuksesta: Fiz Balintine Pettersburghin Royal Parchment Scroll of Black Supremecy´sta (1927) ja Athlyi Rogersin Holy Piby´sta (1924). Howell promotoi kirjassaan Etiopiaa pyhänä maana ja Haile Selassieta Ylimpänä Jumalana: Kuningas Ras Tafari ja Kuningatar Omega ovat Etiopian kuningaskunnan ylösnousemuksen kulmakivet. 


  

Howell julkaisi Luvatun avaimen käyttäen itsestään intialaista nimeä Gangunguru Maragh, joka koostuu sanoista gyan (tietoisuus), guna (hyveellinen), guru ja maharadji. Joseph Hibbert on kertonut, että Howell oli tutustunut hinduoppiin inkarnoituvasta Jumalasta ja ajatteli, että jokaisella kansakunnalla on oma Jumalansa – valkoisilla Jeesus, intialaisilla Rama, Krishna ja Buddha ja afrikkalaisilla Ras Tafari.
                                     
Howell perusti v 1939 Jamaikalle Pinnacle-nimisen yhdyskunnan, jossa parhaimmillaan asui viitisen tuhatta ihmistä. He eivät nykyrastojen tavoin olleet vegetaareja eivätkä antaneet hiustensa kasvaa dreadlock-antenneiksi. Daily Gleanerin toimittaja John Carradine kirjoitti Pinnaclessa käytyään, että ras tafari eivät ole uskonnollinen kultti vaan ekonominen yhteisö. Howell ei olisi halunnut, että yhteisössä harjoitetaan mitään kulttimenoja, mutta hänen seuraajansa saivat Gentlemanin muuttamaan mielensä. Näin osaksi varhaisrastojen elämänmuotoa tulivat juhlat, joissa laulettiin virsiä ja tanssittiin rumpujen kumistessa. Hymneissä ylistettiin Alfan ja Omegan lisäksi itseään Leonard Howellia, jota useat hänen kannattajistaan pitivät jumalana.

Pinnaclen hengelliset pidot olivat rastojen nyabinghi-kultin esisaste. Termin nyabinghi rastat omaksuivat 1935 lehtiuutisesta, jossa kerrottiin Haile Selassien johtavan Belgian Kongossa perustettua 20 miljoonan nyabinghi-soturin armeijaa. Sen tunnuslauseena on ”kuolema valkoisille” ja siitä on tulossa suuri uhka Euroopalle

Italialaisen Frederico Philosin väsäämässä tekstissä ei ollut totuuden hiventäkään – mutta rastat tekivät valheesta totta: heistä tuli nyabinghi-sotureita, jotka yhä vieläkin käyttävät sanaa nyabinghi kollektiivisen kirouksen merkityksessä: kuolema valkoisille (ja mustille) sortajille. Seuroissaan rastat yllyttävät ukkosta, maanvyörymiä ja hurrikaaneja käymään sortajien ylläpitämän Babylonin tuhoamisen toimeen.


Rastafarilaisuus on alusta asti ollut moraalisesti, ei niinkään eksistentialistisesti virittynyttä henkisyyttä. Sen vuoksi kärsimyksestä puhuessaan rastat tarkoittavat etupäässä tukalien elinehtojen ihmisille aiheuttamaa kärsimystä, jonka lopettaa oikeudenmukaisuuden toteutuminen maailmassa.


Pinnaclessa kasvatettiin runsaasti marihuanaa ja siitä tulikin yhdyskunnan tärkein tulonlähde. Toimintaa häiritsivät poliisien alueelle tekemät hyökkäykset. Pinnacle ratsattiin monta kertaa ja howelliitteja hakattiin ja pidätettiin. Howell itse sai passituksia sekä vankilaan että mielisairaalaan. Häntä vastaan eivät olleet vain viranomaiset, vaan myös lähiseudun asukkaat. Heitä kerääntyi Pinnacleen suuri joukko poliisien tehdessä ensimmäistä invaasiotaan kylään ja he vaativat suureen ääneen huutaen ”Howellin verta”.

Lopullisesti Pinnacle tyhjennettiin viranomaisten toimesta 1958. Sitä ennen se oli saanut olla kaikessa rauhassa lähes kymmenen vuotta. Syy tähän on arvailujen varassa, sillä pelkästään lähiseudun poliisien lahjomisella Howell ei voinut yhteisölleen integriteettiä hankkia.
 

Toinen Howelliin liittyvä arvoitus on se, miksi hän Pinnaclen hävityksen jälkeen katosi kuvasta tyystin. Howell ei osallistunut mihinkään rasta-aktioihin, luopui haastattelujen antamisesta ja kuoli täysin unohdettuna tyyrissä Hotelli Sheratonisssa. Siellä hän oli asunut erään, aikaisemmin hänen sihteerinään toimineen naisen piikkiin. Sihteereitä ja muita naisia Howellin – jonka yksi lempinimistä oli Honeyman - ympärillä surrasi aina runsaasti.  Hän oli naimisissa, mutta piti samaan aikaan useita rakastajattaria, joista osa synnytti hänelle lapsia.

Saattaa olla, että syy Howellin vetäytymiseen oli pelko oman ja perillistensä turvallisuuden puolesta. Kaksi poikaansa hän lähetti Englantiin ja Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Pojat ovat kertoneet, että heidän elämänsä Jamaikalla kävi hyvin hankalaksi, koska he olivat sekä esivallan että tavallisen kansan silmätikkuina. Tietysti sekin on mahdollista, että Howellilla vaan ei ollut neuvokkuutta ja visiota enempään kuin mitä hän oli siihen mennessä tehnyt.

Howell-renensanssi alkoi viritä Jamaikalla 90-luvun lopulla, jolloin Promised Keysta otettiin uusi painos. Viimeiset kymmenkunta vuotta Howell on ollut framilla Occupy Pinnacle -liikkeen ansiosta. Rastat ja Howellin lapset ovat vaatineet Pinnaclen alueen nimeämistä kansalliseksi muistomerkiksi ja sen luovuttamista rastoille. Heidän mielestään maa-alueen nykyisellä haltijalla ei ole laillista omistusoikeutta paikkaan.

Vuonna 2016 Jamaikan hallitus päätti ryhtyä edistämään maakauppoja Pinnaclen alueella niin, että rastat saavat sieltä pienen pläntin käyttöönsä. Seuraava kysymys onkin sitten se, ketkä tulevat olemaan paikkaa hallinnoivat rastat? Howellin syntymäjuhlia Pinnaclessa vietettäessä eri rastaseurakuntien edustajat pysyttelevät yleensä visusti etäällä toisistaan. Tälläinen käytös liittyy siihen, että rastafarit eivät vielä tähän päivään mennessä  päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä rastafaria on ja miten määritellään se kuka on rasta.




Tärkein yhdistävä tekijä rastaliikkeessä on Haile Selassie. Hänellä on paikka jokaisen rastan uskomusjärjestelmässä. Päällimmäisenä uskomuksena rastojen keskuudessa on se, että Haile Selassie on Elävä Jumala ja Kaikkivaltias. Siitä mitä tämä merkitsee on monia tulkintoja ja käsityksiä. Hän on yksille Isä Pääluojan inkarnaatio. Toisille Pojan, (mustan) Jesuksen/Iesuksen/Immanuelin uusi tuleminen uudella nimellä, joka herättää kauhua heikkosydämisten pakanoiden keskuudessa, kuten rastavirressä sanotaan. Dub runoilija ja radioisäntä Mutabaruka on puolestaan todennut ”Haile Selassien olevan korkeampi kuin Jumala”. Sillä "Jumala" on vain käsite, Ras Tafari on todellisuutta. Mutalle Haile Selassie on - monien muiden rastojen lailla -  Afrikan ja afrikkalaisten henkistä  ja taloudellista ylösnousemusta suojeleva ja inspiroiva, pyhä ja mystinen Kenttämarsalkka



60-luvulla perustettu  lahko Twelve Tribes of Israel – johon Bob Marleykin kuului – ylistää Haile Selassieta Kristuksen ”kuninkaallisen karakteerin” ilmennyksenä, mutta seurakunnan perustajan, edesmenneen Prophet Gadin mukaan, pelastus on ihmiselle mahdollinen ainoastaan Jeesus Kristukseen turvautumalla.



Täysin oma teologiansa on Ethiopia Africa Black International Congressilla (”bobo dreadit”). King Emmanuel -nimeä käyttänyt rastapäällikkö Charles Edwards perusti sen  50-luvun lopussa. E.A.B.I.C:n doktriinin mukaan Haile Selassie on Isä Jahovia, King Emmanuel (k 1994) musta Kristus lihassa ja Marcus Garvey profeetta Johannes Kastaja. Ympäri pallon mustan nationalismin äänitorvena tunnettu Garvey kuoli 1940, mutta bobo dreadit uskovat hänen henkensä tulleen uudelleen lihaksi Idi Aminin välityksellä.

Raamatun henkilöt ovat bobo dreadien ja useimpien muiden rastojen käsityksen mukaan mustia ihmisiä. Tosin Jeesusta on varsinkin aikaisemmin pidetty valkoihoisena jumalana, jonka auktoriteettiaseman mustan Jesuksen, Haile Selassien, saapuminen on tyrmännyt. Raamatullisuus ei kuitenkaan ole rastafilosofialle kategorinen piirre jo yksin siitä syystä, että Jamaikalla rastaliikkeeseen on kuulunut paljon lukutaidonta väkeä etenkin liikkeen ensimmäisinä vuosikymmeninä.



Marcus Garveyn ja hänen pan-afrikkalaisen ideologiansa arvostus on koko rastaliikkeen läpäisevä asia. Ainut taho joka tietämykseni mukaan antaa palttua Garveylle on Rastatohtori Bongo Hue & Divine Government Rastafari Omega Tafari. Haile Selassien sijaan Rastatohtorille Kaikkivaltiaan manifestaatio on dreadlock-avataari Tafari, johon hän tutustui miljoonia vuosia sitten. - Mutta Bongo Huehan ei edes halua kuulua rastaliikkeeseen. Koska rasta ei ole liike. Rasta merkitsee yksilöllistä muutosta, metamorfoosia, ja ensimmäinen muutos on vanhempien kulttuurin – uskontojen ja niiden jumalien - hylkääminen. Edes rastojen nyahbinghi-seuroja Rastatohtori ei suosi, koska nyabinghi on ”kristillinen, demoninen rituaali”. Tohtori Huen kartanossa rumpuja ei ole. Siellä rastat eivät myöskään kokoonnu ruoan ääreen. Se on sääntö.

Leonard Howellin oma jumalkäsitys ja teologia kaikkiaan ei ollut erityisen selkeässä ja stabiilissa kuosissa. Howell antoi ymmärtää, että Jesus on valkoisten jumala, mutta aikalaiskertomuksen mukaan hän myös väitti ainakin yhdessä julkisessa puheessaan olevansa itse Jesus Kristus. Jesuksen "toisesta tulemisesta" hän ei puhunut mitään. Muutenkin hän useissa eri yhteyksissä teki täyden irtioton juutalais-kristillisestä ajatusmaailmasta ja hyödynsi saarnatessaan Raamatun sijasta omaa kirjaansa ja korttipakkaa (ilmeisesti myös tarot-pakkaa), jolla hän teki myös taikatemppuja. Kingstonissa 1939 perustamansa Ethiopian Salvation Societyn tarkoitukseksi hän ilmoitti ”kristillisten arvojen” edistämisen. Hänen ainoan julkaisunsa, Promised Keyn, sisältö ja tyylilaji ei kuitenkaan suoranaisesti synkkaa yhteen tuon tarkoituksen kanssa. Kerran oikeudessa ollessaan Howell kieltäytyi tekemästä valaa sormet Raamatun päällä sillä perusteella, että hän on muslimi.


Kristinuskon dogmeista howelliitit poikkesivat mm siinä, että heidän tavoitteenaan ei ollut päästä taivaseen kuoleman jälkeen, vaan saada taivas maan päälle. Tämä on ideana rastoilla edelleenkin. Sen lisäksi nykyrastoja ja Pinnaclen asukkeja yhdistävät Haile Selassie, Afrikka-keskeisyys ja ganja. 


Nykyisenlainen rastaliike alkoi kehkeytyä 40-luvulla ja paljolti Pinnaclen ulkopuolella. Silloin dreadlockseista tuli vähitellen osa rastafarilaisuutta ja Nyahbinghi house samoin kuin rastojen I&I-kieli lähtivät alulle. Yksi tärkeimmistä henkilöistä tässä prosessissa oli legendaarisen soittajakommuunin, Count Ossie & Mystic Revelations, rummuttajiin lukeutunut Ras Boanergese (Bongo Wattu).

Noista ajoista lähtien on käyty väittelyä siitä, kuuluvatko locksit olennaisesti rastafarilaisuuten vai ei. Syynä tähän on ainakin se, että osalle Selassien palvojista rastafariliike on ikään kuin Etelä-Amerikassa syntyneelle vapautuksen teologialle sukua oleva liike, joka hengellisen vakaumuksen voimin ja kaikkein korkeimpaan   turvautuen taistelee mustien oikeuksien puolesta taloudellista riistoa ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta vastaan.  Oleellista ei ole, onko sinulla tukka päässä vai ei – kunhan vain olet uskollinen Garveyn ohjelmalle: Yksi Jumala, Yksi Rakkaus, Yksi Kohtalo.
                                   

Dreadlocksit ovat kantajilleen liiton ja omistautumisen merkki, mutta paljon on erimielisyyttä siitä, kuinka totaalista dreadlock-miehen ja -naisen jumalallisuudelle omistautumisen ja Babylonista eristäytymisen on määrä olla. Ovatko dreadlock-rastat päivien muinaisten sukua ja Kaikkivaltiaan valittuja (Chosen Few)? Muinaiseen pyhyyteen heränneitä nasiireja, jotka eivät koske "saastaisiin objekteihin", karsastavat kaupallisuutta, eivätkä osallistu modernin maailman villityksiin. - Vai ilmentävätkö rastan locksit lujaa, henkilökohtaista uskoa ja moraalisuutta ilman pitäytymistä ritualis-mystiseen puhtauteen (kuten suolan ja hautajaisten karttamiseen) ja kutsumusta elämän täydelliseen täyttymykseen pyhimysten ja enkelten kaltaisten olentojen teokraattisia prinsiippejä toteuttaen?

Yhdelle hiukset ja parta (eli precept: periaate) ovat tottelevaisuuden ornamentit ja toiselle kapinallisuuden manifestaatio (soul rebel), mutta silti molemmat ovat ikään kuin saman ideologian puoltajia. Tätä on vaikea käsittää.

Suosittu tapa pyrkiä tyrehdyttämään keskustelu em kaltaisista aiheista on sanoa, että rasta ei ole uskonto, vaan elämäntapa. Mutta johonkin filosofiaan kaikki elämäntavat perustuvat – myös rastan elämä. Jos rasta on elämäntapa, niin millainen elämäntapa se on? Luonnollinen. Vapaa. Irie.  - Mutta mitä se tarkoittaa? Millainen maailmankatsomus rastan luonnollisen elämäntavan taustoittaa? Mitä ovat ne tähän elämäntapaan olennaisesti liittyvät elementit ja laadut, joista sen tunnistaa nimenomaan rastaelämäntavaksi? Näihin kysymyksiin saa jälleen, ei vain poikkeavia, vaan myös  toistensa kanssa täysin ristiriitaisia vastauksia...                       

                                          
                           
Moraalisen näkemyksensä osalta rastat ovat  lähellä kristillisyyttä ja erityisesti katolisen kirkon attituudia. Rastojen suhtautuminen homouteen, aborttiin, ehkäisyvälineisiin ja avioeroon on yhteneväinen katolisten kanssa. Syynä jyrkkään railoon rastojen ja katolisten välillä on se, että rastat ovat Howellin ajoista lähtien nimenneet paavin paholaiseksi. Useissa rastamaalauksissa paavi kuvataan polvistuneena Haile Selassien edessä Harmagedonin taistelun hävittyään.  
                                     

Rastojen paavikielteisyys on hassua sikäli, että Haile Selassiella itsellään ei ollut mitään paavia ja katolista kirkkoa vastaan. Päinvastoin. Selassie – jonka pilkkanimi Etiopiassa oli katolinen - toivotti roomalaiskatolisen kirkon tervetulleeksi maahansa ja kävi esittämässä kunnioitustaan paaville useita kertoja.

Kaikista rastaliikettä repivistä ristiriidoista huolimatta tiettyä, osin hyvinkin outoa, yhtenäisyyskehitystä on tapahtunut 2000-luvun aikana. Bobo dreadeja näet näkee yhä useammin rastojen yhteisissä kokoontumisissa ja alun perin vain boboille olennaisen tärkeä sapatin pyhittäminen on luisunut myös monien nyahbinghirastojen käytännöksi.                                   

Kaiken huipuksi reggaeartisti, bobo dreadien ideologiaa kannattava Sizzla nimettiin joitain vuosia sitten Nyahbinghi housen presidentiksi. Tälläistä virkaa ei Nyabinghi housessa aikaisemmin ole edes ollut. Sen sorvasi Sizzlalle mittatilaustyönä – rahallista korvausta vastaan – seurakunnan silloinen ylipappi. Hänen päätöksensä synnytti valtavan vastarinnan aallon rastojen keskuudessa, mutta ei Sizzlaa ole vieläkään palliltaan pudotettu.

Sizzlan mielestä Bobo housen ja Nyabinghin välillä ei ole fundamentaalia ristiriitaa. Mutabaruka on ihmetellyt lausuntoa radio-ohjelmassaan pariin otteeseen. Sillä onhan iso ero esim siinä, palvotaanko binghirastojen tapaan yhtä Jumalaa, Kolminaisuuden Voimaa, Haile Selassieta vai pidetäänkö Jumalaa kolminaisuutena ja siihen liittyen King Emmanuelia Jesuksena. Tosin ei binghirastojen yksijumalaisuuskaan täysin tiivistä kudosta ole. Omien havaintojeni mukaan rastat ovat 90-luvun alusta lähtien ylistäneet Ras Tafarin rinnalla hyvin ahkerasti myös hänen puolisoaan, ”kuningatar Omegaa”. Näinhän tekivät howelliititkin.                                


Alunperin Panamassa itäneen rastafarilaisuuden matka Karibialta takaisin Latinalaisen Amerikkaan kesti kauemmin kuin rastafarian saapuminen Eurooppaan, mutta nykyisin rasta on ilmiö myös sellaisissa maissa kuin Kuuba ja Brasilia. Hupaisaa tai tragikoomista, miten vaan, on se, että monet etelä-amerikkalaiset rastat ovat katoliseen kirkkoon kuuluvia, ei-vegetaareja kristittyjä… Haile Selassie ei näissä maissa ole erityisen näkyvästi esillä, vaan Bob Marley on latinorastojen isoin ikoni.

Hämmästyttävin piirre rastaliikkeen globalisoitumisessa on bobo kirkon levittäytyminen Jamaikan ja Afrikan ulkopuolelle … Ranskaan, Hollantiin, Yhdysvaltoihin… Parikymmentä vuotta sitten en olisi voinut uskoa, että valkoihoiset nuoret aikuiset kokoontuisivat raamatut ja virsikirjat käsissään ylistämään jamaikalaista kulttipappia Mustana Kristuksena Lihassa Black Supremacy -banderollien alla. Sitä vastoin Jamaikalla omassa leirissään asuvien bobojen lukumäärä ei ole vuosien aikana olennaisesti kasvanut. Yksi syy tähän lienee se, että leirin kuningattaret elävät erityisen perusteellisten kuukautissäännösten takia 21 päivää kuukaudessa erillään papeista ja profeetoista.   

                       
Twelve Tribes of Israelilla on osastoja ja jäseniä ympäri maailman, mutta järjestön varsinainen voittokulku on jo päättynyt. Ruotsissa 12 Tribesin toiminta oli 80- ja 90-luvun taitteessa vilkasta. Jopa siinä määrin, että Aftonbladet teki ison jutun siitä, kuinka lähinnä kantaruotsalaisesta väestä koostuva 12 Tribes värvää ihmisiä, erityisesti nuoria naisia, T-Centralilla ja reggaebileissä kokouksiinsa, joissa poltetaan hasista ja marihuanaa. Lisäksi kerrottiin siitä, kuinka lahkossa suunniteltiin erään 12 Tribe-sisterin lapsen kidnappaamista Etiopiaan sen jälkeen kun nainen oli eronnut ei-lahkoon kuuluvasta miehestään. Kohu ei kuitenkaan Tribesin toimintaa pysäyttänyt. Itse seurakunnan päämies Prophet Gad kävi Ruotsissa 90-luvulla ja hänelle tiettävästi tarjoutui siitettäväksi useita lahkon naisia.       
                  

Suomessa rastat ja symppaajat kokoontuvat Pohjolan leijonat-facebook-ryhmässään Suomen lipun alla. Tämä ei tietenkään tee pohjolan leijonista ja leijonattarista Suomi-nationalisteja, mutta ei nationalismi täysin tuntematon ilmiö suomalaisissa rasta- ja reggae -piireissäkään ole. Useita viestejä Pohjolan leijonat -ryhmään laatinut sis Ia – joka takavuosina postasi Fi-Reggae -sivustolle sen sadat tuliset taisteluterveiset Rastafarin nimessä – on omissa facebook-päivityksissään arvostellut ankarasti Suomen pakolaispolitiikkaa. Hän esittää pakolaisille perustettavaksi kolhooseja, ja ”koska muslimit eivät pidä ikkunoista, vaan peittävät ne, niin heille sopii ikkunattomat tilat”. Paperittomien ihmisten hyysääminen johtaa Ia´n mielestä siihen, että ”tulemme saamaan koko Intian kadulle”. Ia myös kehoitti ihmisiä olemaan osallistumasta Oikeus elää  -mielenosoitukseen Helsingin rautatientorilla 2017. Hänen kahden poikansa pyörittämä Ivah sound system oli kuitenkin tapahtumassa paikalla.                      

                           
                          


Jamaikan ulkopuolella rastaliikkeen organisatorinen struktuuri on lähes olematon. Mustilla rastoilla on keskuksia Englannissa ja tietyissä osissa Yhdysvaltoja, mutta merkittävissä määrin toimintaa Nyabinghilla, boboilla ja muilla niiden kaltaisilla seurakunnilla ei kansainvälisesti ole. Rastaliike on länsimaissa pääsääntöisesti reggaen inspiroimaa pöhinää, One Love, praise Jah ja Babylon matalaks!

Pohjoisen pallonpuoliskon uus-rastat ovat integroineet ”rastaskeneen” ison liudan omia intressejään. New agen, feminismin, anarkismin, city-samanismin, vihreyden ja vasemmistolaisuuden. Tatuoinnit, lävistykset, paljastavan pukeutumisen, ehkäisyn, musta&valkoinen-parisuhteet… Selassien rennoimmat sankarit ovat vaihtaneet persoonattomaan Jahiin. Vain vähäinen määrä ihmisiä on kallistanut korvansa Jamaikan rastavanhimpien – itse asiassa hyvin selkeille ja yksinkertaisille – opetuksille  ja soveltaa niitä omassa elämässään.                            

                           

Kansainvälistä kohua rasta- ja reggae -piireissä on äskettäin aiheuttanut Kaliforniassa israelilaisen vaimonsa ja lapsiensa kanssa asuva Ziggy Marley sen jälkeen, kun hän ilmoittautui julkisuudessa Israelin politiikan tukijaksi.

Etäälle rastojen perinteisestä Babylonin vastaisuudesta on loitonnut koko Marleyen klaani. Marleyn perikunta kontroloi yhdessä kanadalaisen, ökyrikkaan sijoittajan, James Salterin kanssa Marley-tuotemerkin käyttöä ja haalii holveihinsa miljoonia dollareita vuosittain, mutta ei ole antanut centtiäkään periksi Aston Barrettin ja muiden Wailers-soittajien vaatimuksille saada itselleen kohtuullinen osuus Marleyn & Wailersien levytyksien tuottamasta potista. Pari vuotta sitten Tuff Gongissa suunniteltiin Bob Marley -oluen laittamista markkinoille. Everything goes… kunhan kassa kilisee. Vähintäänkin tyylitöntä on se, että Bob Marleyn vuosittaisissa synttärikemuissa Hope Roadilla juhlijoille tarjoillaan kermakakkua ja lipputangoissa liehuvat jamaikalaisen mobiiliyhtiö Digicellin viirit

Rastat ovat ahkerasti keskusteleva, väittelevä, reesonoiva joukkue, eivätkä rastaliikkeen sisäiset erimielisyydet läheskään aina liity asioihin, jotka suoranaisesti määrittävät rastafarilaisuutta tai rastana olemista. Paluumuutto Afrikkaan, maagisia toimia teokraattisen hallinnon hyväksi  vai omaehtoista yritystoimintaa ja sosiaalipoliittisia aktioita synnyinmaassa? Jokainen noista vaihtoehdoista on yhtä lailla rasta. Kynnyskysymys ei ole sekään, polttaako ganjaa, pyhää yrttiä, vai ei. Se on jokaisen yksityisasia. Samoin se onko kingmanilla yksi vai useampi kuningatar huushollissaan. Rastaliikkeen kantavana ideana on kuitenkin ollut sen syntyhetkistä saakka köyhien ja kodittomien puolustaminen ja sotimisen ja väkivallan vastustaminen. Sikäli on hyvin hankala sijoittaa rastakonseptioon esim Israelin rasistisen sotapolitiikan tukemista tai pakolaisvihamielisyyttä.
                                            

                                   
                                           PETER TOSH
Rastat suhtautuvat yleensä passiivisen kriittisesti kaikkiin uskontoihin, islam ja juutalaisuus mukaan lukien. Mutta oli kirkkokunta mikä tahansa, sitä ei yleensä totaalisesti torjuta mikäli se on mustien ylivertaisuuden tai ”afrikkalaisten arvojen” asialla. Tästä syystä National of Islamin päällikkö Louis Farrakhan on nauttinut verraten suurta suosiota rastojen keskuudessa. Reggaetähdistä ainakin Luciano osallistui 1995 Farrakhanin järjestämään Miljoonan miehen marssiin USA:ssa ja Mutabaruka on pyörittänyt radiossa tuntikausia nauhoituksia Farrakhanin (viha)puheista.

Mutabaruka on ilmoittanut, ettei hän enää käytä ilmaisua Babylon, vaan sen sijaan käsitettä valkoinen ylivalta. Terminologian uudistus liittyy siihen, että Mutabarukan mielestä rastojen on tehtävä täysi pesäero juutalais-kristilliseen traditioon. Tämä merkitsee myös muinaisen Egyptin kunnian palautusta, koska Mutabaruka uskoo muinaisen Egyptin olleen mustien afrikkalaisten asuttama maa. Tähän asti mustat rastat ovat toitottaneet olevansa samaa kansaa kuin Israelin heimot, jotka vanhan testamentin kertomuksen mukaan olivat pitkään egyptiläisten orjuuttamia. Tosin etenkin nuorien rastaälyköiden keskuudessa on jo vuosikaudet esiintynyt innostusta mustaa egyptologiaa kohtaan.                              

Ei ole mitään tavatonta siinä, että uskonnon tai hengellisen liikkeen teoriat ja käytännöt muuntuvat aikakausien vaihtuessa. Varsinkin jos kultin kannattajakunta laajenee isosti ja sillä ei ole tiukkaa keskusjohtoa Jehovan todistajien tavoin. Mutta on myös niin, että jos mielteitä yhden uskonnollisen liikkeen ydinolemuksesta alkaa olla yhtä monta kuin on uskossa miehiä, niin kyseinen uskonto ei yleisotsakkeena merkitse enää mitään, koska se voi merkitä mitä tahansa.
 

Rastaliikkeestä on maailmanlaajuisena ilmiönä kehkeytynyt alusta romanttiselle soturuusimagoinnille, abstraktille politiikalle ja uus-uskonnolliselle viihteelle. Reggaella on ollut suuri vaikutus tähän. Reggaen suosion kautta rastat saivat lisää elintilaa Jamaikalla ja tietyt rastateemat universaalia huomiota, mutta samalla rastafaria tuli identifioiduksi "musiikkiuskontona" ja nuorista reggaetähdistä tuli eldereitä suositumpia rasta-auktoriteetteja. Siksi rastafarilaisuus ei koskaan ole tullut julki koko originaalissa kehyksessään ja täyteydessään. Tämä on sääli jo siksi, että rastojen keskuudessa on ollut – ja on yhä - mystisiä pyhimyksiä, joiden holistiset katsannot ynnä esoteeriset visiot ja mytologiat kuuluvat planeettamme henkisen perinneaarteiston raskaaseen sarjaan. Rastafariliikkeen  keskiössä on hurjasti puhdasta energiaa. Kiitokset siitä.

Mikä on rastaliikkeen tulevaisuus? Luultavasti sama kuin purukumilla. Mauttomaksi käytyäänkin se vaan venyy ja paukkuu.


                                             
                                                 
 
    


  
 

 
Rasta-aihetta sivuavia artikkeleita Ummagummassa:
 

 

 
               
             
VIDEOLINKKEJÄ:

 

 

 
 
  
  

 
 
 

 
 


 


Friday, April 7, 2017

Maailmanopettajan tuoli on tyhjä


Silloin tällöin minulle sanotaan - tiedät sä sen ja sen? se puhuu ihan samaa kuin Krishnamurti (k 1986). Todisteeksi tästä minulle tarjotaan ko tyypiltä joku banaali aforismi tyyliin epäily on aina tärkeämpää kuin palvonta.

Vältän ottamasta osaa noihin keloihin. En osaa pitää mitään juttua kovana juttuna sen takia, että se - mahdollisesti - muistuttaa jotain toista juttua.

Jiddu Krishnamurti itse ei ymmärtänyt mitä iloa on kenellekään siitä, jos hänen opetuksiaan rinnastetaan joihinkin toisiin opetuksiin. Kun Krishnamurtille sanottiin hänen olevan samalla aaltopituudella Mestari Eckhartin kanssa, Krishnamurti totesi kuivasi: "Tietääkseni Eckhart ei koskaan luopunut uskostaan Jeesus Kristukseen".

Erityisesti Krishnamurtia ärsytti humpuukkimaakari Osho Rajaneesh. Osho paitsi väitti välittävänsä samaa tietoisuutta kuin Krishnamurti, niin myös lähetti kaapuihin kietoutuneita oppilaitaan Krishnamurtin puhetilaisuuksiin eturivin paikoille istumaan.




Krishnamurtin ei voi sanoa keksineen mitään uutta. Hänen opetustensa briljanssi piileekin juuri niiden vankassa ja ajattomassa yleispätevyydessä.

Erityistä Krishnamurtissa oli hänen taitonsa analysoida mieltä ja mielenmuutoksen esteitä ilman vakiintuneita, uskonnollisia tai psykologisia kehyksiä. Tosiasioiden näkemiseen yhdistyi Krishnamurtin puheissa ja puhumisessa mystisen toisenlaisuuden tuntu.

Minä ja maailma ovat yhtä. Se oli Krishnamurtin pääväittämä - ja maailma on tulessa. Mitä tehdä? Onko mahdollista pysäyttää väkivallan ja tuhoamisen kierre maailmassa? Tämä oli Krishnamurtin polttavin kysymys. Hän toivoi, että ihmiset kokoontuisivat yhteen ja tutkisivat tätä ongelmaa. Sitä hänen mielestään on uskonto, religion; yhteen tulemista ja avointa dialogia.

Krishnamurti kävi dialogia hyvin monenlaisten henkilöiden kanssa. Erityisen intensiivinen oli hänen keskusteluyhteytensä kvanttifyysikko David Bohmiin. Hyvin usein Krishnamurtin keskustelut ihmisten kanssa kääntyivät monologiksi, koska Krishnamurti oli hyvin hanakka torjumaan keskustelukumppaniensa tulokulmat asioihin: Ei, ei, en halua kuulla tuota ... älkäämme vielä menkö tähän ... ei, unohtakaamme psykoanalyysi ja muu hölynpöly jne.




Krishnamurti ei ollut filosofisia rakennelmia sommitteleva teoreetikko. Hän kuitenkin porautui omalla tavallaan samoihin metafysiikan perusprobleemeihin, kuin  esim Martin Heidegger, joka halusi olevan lisäksi tutkittavan olevaisuutta itseään. Olevaisuutta ei tieteen näkökulmasta ole olemassa, joten se on ei-mitään. Mutta mitä on tämä ei-mitään? 

"... jokainen vastaus tähän kysymykseen on lähtökohtaisesti mahdoton. Se noudattaa välttämättä esitystapaa: ei mikään on sitä tai tätä. Ei-minkään kannalta kysymys ja vastaus ovat joka tapauksessa mielettömiä" (Heidegger - Mitä on metafysiikka?).  

Krishnamurtin kannalta ei-mikään tulee havaittavaksi oltaessa suorassa yhteydessä maailmaan, kokemuksen tuolla puolen, ja suora yhteys on rakkautta.

Suora yhteys ei tarkoita samaa kuin romanttinen ja eroottinen rakkaus. Puheissaan Krishnamurti eritteli romanttisen rakkauden olemusta hyvin kriittiseen sävyyn. Hän tiesi mistä puhui, koska - päinvastoin kuin Krishnamurtin elinaikana yleensä luultiin - hän ei elänyt selibaatissa, eikä muutenkaan kaihtanut naisseuraa.

 


Krishnamurti rakastui intohimoisesti pari kertaa elämässään ja hänellä oli yli 20 vuotta salainen suhde toimistopäällikkönsä Rajagopalin vaimoon Rosalindaan. Suhteen alkaessa Rajagopal ja Rosalind olivat jo tosin sopineet - Rajagopalin aloitteesta - että he eivät enää tyttärensä syntymän jälkeen jatka aviollista elämää, vaikka samalla tiluksella Ojaissa, Kaliforniassa asuvatkin.

Kerran Krishnamurti näytti Rosalindalle kirjettä, jonka hän sanoi vievänsä Rajagopalille. Kirjeessä hän paljasti rakkautensa Rosalindaan ja ilmoitti olevansa valmis menemään yhteen Rosalindan kanssa ja huolehtimaan hänestä ja lapsesta. Myöhemmin Krishnamurti kertoi Rajagopalin nauraneen hänelle päin naamaa kirjeen luettuaan. Hän oli ihmetellyt, miten Krishnamurti saattoi kuvitella pystyvänsä huolehtimaan  perheestä kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään. 


Rajagopalin mukaan Krishnamurti ei ikinä tuonut hänelle kyseistä kirjettä ja suhteen olemassaolo paljastui hänelle vasta vuosia myöhemmin. On syytä uskoa Rajagopalin puhuvan totta. Krishnamurtin lähimmät ihmiset sekä Yhdysvalloissa että Englannissa tiesivät valehtelun sujuvan Krishnamurtilta vaivattomasti. Rosalindalle hän tunnusti, että syy hänen valheisiinsa oli pelko - sekin aihe johon Krishnamurti julkisissa puheissaan syventyi monet, monet kerrat. 

Krishnamurtiiin kätkeytynyt pelokkuus manifestoitui joskus erittäin rajussa muodossa ns prosessin aikana. Prosessiksi kutsuttiin Krishnamurtin tilaa, johon tavallisesti liittyi äärimmäisen kovia kipuja ja syvää ahdistusta. Prosessin ollessa rankimmillaan Krishnamurti vietti jopa päiväkausia yksin pimeässä huonessa itkien ja voihkien. Välillä hän huusi suureen ääneen omaa nimeää - Krishnaj - ja kutsui itseään takaisin, välillä hän huusi äitinsä perään.


Krishnamurtin äiti kuoli 1905 Krishnamurtin ollessa 10-vuotias. Pari vuotta tämän jälkeen teosofi Leadbeater näki Intiassa ollessaan nälkiintynen, likaisen Krishnamurtin veljensä seurassa uimarannalla ja tunnisti hänet uuden "maailmanopettajan", Herra Maitreyan kulkuneuvoksi.  Leadbeater ja Annie Besant ottivat kundit huostaansa, veivät Englantiin ja kouluttivat Krishnamurtia kymmenen vuotta pyhän pojan rooliin. Vuonna 1929, Krishnamurti otti hatkat teosofisista ympyröistä ja maailmanopettajakultista. Idän Tähden Järjestön leirikokouksessa Ommenissa kuultiin silloin kuuluisa vapauteen, ja yksin vapauteen, sitoutunut puhe, joka julisti totuuden olevan "poluton maa".
 

Jo monta vuotta ennen lopullista ratkaisuaan Krishnamurti oli viljellyt veljensä ja satunnaisesti muidenkin henkilöiden seurassa okkultismia ja erityisesti Leadbeateria ivaavia ja mitätöivä kommentteja. Kesällä 1928 hän kertoi Ommenin leirillä ihmisille, ettei hän ole ikinä lukenut ensimmäistäkään teosofista kirjaa, eikä ymmärrä teosofisesta jargonista yhtään mitään.



Aikuisena Krishnamurtilla oli  useita tukikohtia ympäri maailman ja koskaan hän ei asunut yksin. Hänen ensimmäinen pitempiaikainen residenssinsä sijaitsi Kaliforniassa, Ojaissa, jonne myös perustettiin ensimmäinen Krishnamurti-koulu. Siellä hän vietti pitkiä periodeja 20-luvulta aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Ojain ranchilla asuivat vakinaisesti em Rajagopal, Rosalind ja heidän tyttärensä Radha Rajagopal Sloss. Myös esim Aldous Huxley vaimoineen vietti pitkiä aikoja talossa. Radha Sloss on kuvannut laajasti Krishnamurtin ja perheensä elämää Ojaissa kirjassaan Lives in the Shadow with J. Krishnamurti.

Radha Sloss oppi tuntemaan Krishnamurtin lempeänä lastenhoitajana ja vanhemmaksi vartuttuaan eksentrisenä kotiprinssinä. Krishnamurti möyri kasvimaalla, auttoi tiskaamisessa, hurjasteli autolla ja patikoi päivittäin maastossa, pelasi sulkapalloa, korttipelejä ja monopolia, tykkäsi vitsailuista eikä pannut pahakseen itseensä kohdistuvia kepposia. Joka aamu Krishnamurti saattoi Radhan tien varteen koulubussille ja hänen palatessaan Krishnamurti oli vastassa (tosin näkymättömissä, ettei vaan nolaisi tyttöä luokkatovereidensa silmissä).

Oli myös päiviä, jolloin Krishnamurti istui ulkona ääneti Radhan ja tämän kavereiden leikkimistä etäältä katsellen. Tälläisinä hetkinä Radha tunsi Krishnamurtin läsnäolon ja hänen hiljaisuutensa energian sulkevan kaiken sisäänsä suurenmoiseen rauhan tilaan.

Krishnamurti ei koskaan käsitellyt rahaa ja hänen kykynsä käytännön asioiden hoitamiseen oli vaillinainen. Yleisestä juridiikasta, verotuksesta ja yhteiskunnallisista mekanismeista hän ymmärsi luultavasti yhtä paljon kuin Muumipeikko. Krishnamurti eriyttikin itsensä nimeään kantavan säätiön johdosta varhain, eikä ylipäätään ottanut vastuuta mistään asiasta maailmassa.

Kerran eräs innokas Krishnamurtin kannattaja ehdotti hänelle, että Ommenin vuosittaisen, kolme viikkoa kestävän kokoontumisen yhteyteen järjestettäisiin golf-kurssit. Krishnamurti piti ideaa mainiona ja käski puhua riitä Rajagopalille, joka tyrmäsi täysin järjettömänä pitämänsä hankkeen välittömästi.

Krishnamurtia ei kiinnostanut vähääkään millaisia olivat hänen puheistaan kootut kirjat ja muut julkaisut. Rajagopal hoiti itsenäisesti tekstien editoimisen ja kaikki muutkin niiden julkaisemiseen liittyvät asiat 60-luvun alkuun saakka. Tuolloin Krishnamurti äkisti erotti uusiin naimisiin menneen Rajagopalin palveluksestaan ja  vaati häntä luovuttamaan  toimittamiensa ja tuottamiensa Krishnamurti-teoksien kaikkinaiset oikeudet uudelle, Englannissa päämajaa pitävälle  Krishnamurti toimistolle.



Radha Sloss tiesi Krishnamurtin tylyttäneen monia ihmisiä elämänsä aikana, mutta silti hän yllättyi ja järkyttyi siitä, kuinka kylmästi Krishnamurti nyt otti etäisyyttä hänen isäänsä ja muihinkin läheisiin ystäviinsä. Ylipäätään Krishnamurti oli yksityiselämässään siinä määrin oikukas ja erityisherkällä tavalla ehdoton persoona, että hänestä on yksioikoisen moraalista ja jaloa hengen laatua arvostavan ihmisen mahdoton tehdä itselleen roolimallia. 
                                                                                                                                                           

Ei Krishnamurti halunnut ollakaan kenenkään esikuva. Yhtä vähän häntä kiinnosti täyttää ns kunniallisen kansalaisen mitat muiden ihmisten silmissä. Kotimaata kysyttäessä hän vastasi, "koditon", ja siksi ei kunnioittanut yhtäkään "rättiä nimeltä lippu". Itseään hän luonnehti usein sanalla "friikki". Osallistumista sellaisiin tavismaailmassa ihmisiä yhteen liimaaviin aktioihin kuin häät tai joulu hän kaihtoi.

Krishnamurti oli joutilaisuuden ihannoija. Työnteko vie hänen mielestään kohtuuttoman suuren kaistaleen ihmisen elämästä. Krishnamurti toivoi, että ihmisten joutenoleminen maailmassa lisääntyisi ja saisi enemmän arvostusta osakseen. Vuoteessa loikoilu, ikkunasta ulos tähyily, meren rannalla seisoskelu, päämäärätön metsissä samoilu... tälläisiä asioita maailmanopettaja Jiddu Krishnamurti piti olennaisen tärkeinä. Hän oli Mr Original Mindfulness, jolle katseleminen ja kuunteleminen olivat täyttä elämää.


Uus-uskonnollinen sirkus on kasvanut valtaisiin mittasuhteisiin sitten Jiddu Krishnamurtin päivien.

Äiti Amma kiertää kestohymy päällä ympäri ämpäri keräämässä kolehtia pohjattomaan ämpäriinsä ja lisää palvojia messiaaniseen halauskulttiinsa.

Häpeämättömän omahyväinen tohtoridiiva Deepak Chopra vetää salit täyteen ihmisiä kuuntelemaan hänen (osittain hyvinkin kiintoisia) oppejaan holistisesta terveydestä ja positiivisten vibraatioiden voimasta. 

Krishnamurtin tunnetuin teema -  tietoinen läsnäolo  -  on pakattu kliiniseen mindfulness-pakettiin, jonka myynti sujuu vieläkin vilkkaammin, kuin Krishnamurtin elinaikana
Transsendenttisen Meditaation (TM) kauppa. 

Iso kööri erinäisiä tietoisuustaitojen guruja ja dosentteja saa elantonsa siitä, että he work shopeissa, seminaareissa, retriiteissä ja kirjoissaan johdattavat ihmisiä henkiseen kasvuun kukin omalla menetelmällään.

Sadat ja tuhannet joogit, lamat ja swamit laukovat omaa vastaustaan Krishnamurtin alunperin Chögyam Trungpalle esittämään kysymykseen: "Elämässä on niin paljon ongelmia, joten miksi pitäisi ehdoin tahdoin hankkia vielä yksi ongelma lisää: meditaation oppimisen ongelma?"

Mutta maailmanopettajan tuoli on pysynyt tyhjänä.

Krishnamurtin jälkeen ei ole ilmaantunut ketään sellaista, universaalisti merkittävää ja näkyvää hahmoa, jolla olisi intressiä ja kompetenssia jakaa etevää opetusta siitä, mitä on vapaus ja mitä on "ei-mikään" konkretian, ei teoreeman, ei uskon, ei mytologian tasolla.

Olennaista Krishnamurtissa oli se, että hänen opetuksensa ei ollut sitoutunut sen paremmin sekulaariin meditaatiotieteilyyn kuin kirkollisiin kuvioihin. Tosin on muistettava se, että Krishnamurtin läpimurron globaaliin tietoisuuteen aiheutti ja teki mahdolliseksi nimenomaan hänen asemansa teosofien ja okkultistien promotoimana, uus-uskonnollisena kultti-ikonina.

Jumalallisen avatarin aura teki Krishnamurtista julkisen uransa alkuvaiheessa magneetin suhteessa mediaan ja massoihin. Hän sai kyllä äänensä kuuluviin elämänsä loppuun asti, mutta 60-luvulle kestäneen nousukiidon jälkeen yleinen mielenkiinto häntä kohtaan laimeni huomattavasti. Kaikkiaan hänen opetuksensa koskettivat, koskettavat suhteellisen pientä määrää ihmisiä. Osa heistä on suhtautunut  Krishnamurtiin pakkomielteisyyttä lähentelevän, fanaattisen ihailun vallassa - ja kääntyneet lopulta Krishnamurtia vastaan. Tunnetuin esimerkki tästä on U. G. Krishnamurti, joka muuttui Krishnamurtin fanittajasta Krishnamurtin ivaajaksi ja julkiseksi haastajaksi.



Krishnamurti tapasi Dalai Laman molempien ollessa vielä nuorehkoja miehiä. He tekivät kahdenkeskisen kävelyretken, jonka aluksi Krishnamurtin kuultiin kysyvän: "So, what do you believe in, sir?"

Nyttemmin on koko maailman tietoon tullut mihin Dalai Lama uskoo. Hänet on rankattu maailman vaikutusvaltaisimmaksi hengelliseksi johtajaksi ja hän on saanut monin kerroin enemmän julkisuutta kuin Krishnamurti konsanaan.

Dalai Lama opettaa Buddha Dharmaa suppealla kuulijakunnalle (buddhalaisille & symppareille) ja isommalle otokselle ihmisiä omia, buddhalaisuudesta kumpuavia aforismejaan myötätunnosta ja rakkaudesta. Hän näyttäytyy kansalle tookkareissa, rock-festivaaleilla, kokkiohjelmissa ja hyväntekeväisyysgaaloissa ... - ja kertoo kansalle sen mitä kansa haluaakin kuulla. Hänen osansa on olla rock & roll -stara, yleishyvää svengiä tarjoava hittinikkari - tai ainakin aivan jotain muuta kuin kosminen, uuden ajan konsensusta uhmaava rebel rebel ja tajunnallisen mutaation agentti.

Dalai Lama kehuu kaikkia uskontoja yhtä lailla päteviksi ja hyviksi siinä missä Krishnamurti nimesi ne kaikki hengelliseksi viihteeksi. Krishnamurti puhui radikaalista, henkisestä muutoksesta, joka tapahtuu nyt, ei huomenna tai seuraavassa inkarnaatiossa. Kenessäkään Krishnamurtin kuulijoista ei hänen havaintonsa mukaan tälläistä muutosta tapahtunut. Siten voidaan ajatella, että heille, ja meille, kaikille, jotka ovat Krishnamurtia kuunnelleet ja tutkineet, hänen puheensa ovat olleet lähinnä viihdettä. Tämä ajatus ei kata koko totuutta, mutta meidän kannattaa kelata se läpi kaikissa asetelmissa ja kaikissa yhteyksissä, joissa olemme mukana, jos olemme vakavasti omistautuneet olemaan vapaita olentoja.

--- Jos olemme vakavissamme vapauden kanssa - emme harrastelijoita tai teoreetikkoja.

--- Jos suhtaudumme totaalisen mielen vapauden saavuttamiseen siten miten Krishnamurti suositti: yhtä kiihkeästi kuin nälkäinen leipäpalan saamiseen.

Ja lopuksi: olemme tekemässä jyrkkää käännöstä ahtaassa mutkassa, eikä kukaan takaa miten meille käy. Meille voi käydä yhtä hyvin tai huonosti kuin kävi kaikki auktoriteetit hylkäämään kehoittaneelle maailmanopettaja Jiddu Krishnamurtille.



Artikkelini Krishnamurtista Johnny Kniga Kertoo -lehdessä 1/2003: KRISHNAMURTI